Hakutulokset sanalle %s

LATAA LISÄÄ
Kaisa Kuokka

Jaettuja hetkiä
yhteisen pöydän ympärillä.
Hyvää seuraa ja
herkullisia aterioita.
Tule jo, joulu!

Hakutulokset sanalle %s

LATAA LISÄÄ

Julkalas

Ystävien kesken vietetty pikkujoulu ei kaipaa sääntöjä. Emäntää helpottaa kun kaikki ruoat voi nostaa samaan aikaan pöytään, eikä välillä tarvitse käydä huseeraamassa keittiössä. Ilta alkaa hämärän laskeutuessa cocktaileilla. Valitse yksi tai kaksi cocktailia ja kerää sivupöydälle valmiiksi kaikki juomien sekoittamiseen tarvittavat ainekset. Jos tarjoilet vaikka martineja, niin ravintoloista tuttu esivalmistelu kannattaa nytkin. Kun kaikki vieraat saapuvat samoihin aikoihin, on kauhean kätevää jos cocktailit voi kaataa lähes suoraan kannusta laseihin.

Kasvis on kuningas

Talvella syödään juureksia ja muita sesongin mukaisia kasviksia. Juuriselleri esimerkiksi ansaitsisi elämissämme paljon suuremman roolin, niin hyvää se on! Kokeile alla olevia juuriselleri-pihvejä tai Waldorfin-salaattia. (Laatikoita korvaamaan sopii loistavasti smetanassa haudutettu selleri: raasta juuriselleri rohkeaksi raasteeksi. Laita kattilan pohjalle nokare voita ja freesaa selleri-raastetta kuumassa kattilassa muutama minuutti. Lisää jokunen lusikallinen smetanaa, sekoita hyvin ja anna hautua kannen alla aina välillä sekoittaen, kunnes selleri on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla.)

Juuriselleri-pihvit

Ainekset
1 juuriselleri
30 g voita
1 rkl tummaa misoa
suolaa ja mustapippuria
Resepti

Kuori juuriselleri ohuesti. Nosta selleri uunivuokaan ja sivele öljyllä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista 175 asteessa 2-3 tuntia tai kunnes selleri on kauttaaltaan pehmeä. Sellerin paistuessa ruskista voi ja vispaa siihen sekaisin miso.

Leikkaa kypsästä selleristä noin 1,5 cm paksuja pihvejä ja paista niitä kuumalla pannulla voissa. Kun selleripihvit ovat saaneet väriä, nosta ne leikkuulaudalle ja sivele kauttaaltaan misovoilla. Mausta vielä kevyesti sormisuolalla ja pippurilla, ja tarjoa.

Liharuokia harkiten

”Päästä häntään” -periaate olisi meille lihansyöjille tärkeä. Ennen vanhaan maalla jouluksi teurastettiin sika, mistä kaikki osat tulivat käytetyksi. Nykyään arjessa valitsemme usein helposti valmistettavia leikkuita, mutta välillä on hyvä heittäytyä mukavuusalueen ulkopuolelle. Mausteinen kananmaksaterriini on herkullinen tarjottava ja paahdetut luuytimet vievät kielen mennessään.

Kananmaksaterriini

Kananmaksaterriinin maustaa viisimauste ja se sopii tarjoiltavaksi rapeaksi paahdetun patongin kanssa.

Paahdettu luuydin

Pitkiä ydinluita on harvoin suoraan tarjolla. Tilaa siis ne etukäteen ja pyydä lihakauppiasta sahaamaan luut halki. Nämä pienet sopivat hyvin, kun tarjottavana on paljon muutakin.

Siikaa, silliä ja silakkaa

Mitä jos ei aina lohta? Sillin ja silakan lisäksi herkulliset pienet alkupalat syntyvät kevyesti graavatusta siiasta (fileen paksuudesta riippuen muutama tunti riittää), Cantaduo-piparjuuri-tuorejuustosta sekä saaristolaisleivästä.

Jälkiruoaksi pieni makea

Jälkkäriksi leivotaan kakku ja kulhollinen makeaa kinuskipopparia!

Etukäteen valmistettava
Rosmariini-pannacotta
toimii aina.

Resepti

Muistilista

Kata pöytä etukäteen. Laita pöytäliinan alle pehmeä huopa, jotta astiat eivät kolise kovaan pintaan (saa Eurokankaasta). Levitä pöytäliina valmiiksi edellisenä iltana. Mukavuudenhaluinen emäntä ei silitä liinaa, vaan suihkuttaa rypyille vettä ja antaa liinan oieta itsestään.

Osta jäitä tai pyydä joku tuomaan. Jäitä ei ole koskaan liikaa. Keittiön nurkkaan unohdettu kylmälaukku auttaa silloin, kun pakastimeen ei mahdu enää mitään.

Kerro vieraille mikä viini sopii ruokaan. Kaikki tuovat mielellään jotain ja mitä helpommaksi se on tehty, sen mukavampaa kaikille. Jos mielessäsi on joku tietty rypäle niin kerro se vieraille.

Mieti istumajärjestys. Jos on paljon toisilleen tuntemattomia vieraita, on hyvä miettiä jonkunlainen istumajärjestys. Tuttujen kesken sillä ei ole niin väliä.

Kaiva maljakot esille. Joku ihana ystävä tuo kuitenkin kukkia, ja kun maljakot ovat jo valmiina esillä, saa kukat nopeasti veteen ja vaikka juhlapöytään.

Valmistaudu rauhassa. Vaikka tulisi kiire, niin ota silti oma aikasi pukeutumiseen ja valmistautumiseen. Kokata voi vielä kun vieraat ovat saapuneet, mutta föönäus on hyvä olla silloin jo valmiina.

Ps. Vie roskat ja tyhjennä tiskikone. Juhlat on parasta aloittaa tyhjällä bio-astialla ja tyhjennetyllä tiskikoneella.