Hakutulokset sanalle %s

LATAA LISÄÄ
Kaisa Kuokka

Jaettuja hetkiä
yhteisen pöydän ympärillä.
Hyvää seuraa ja
herkullisia aterioita.
Tule jo, joulu!

Hakutulokset sanalle %s

LATAA LISÄÄ

Rakkaudesta jouluun

Joulua juhlitaan vuoden pimeimpänä aikana. Sen merkitys kaamoksen keskellä valon juhlana on korvaamaton. Kuin pieni matka, joulu johdattaa ajatuksemme pois päivistä, jolloin räntää sataa vaakaan ja viima kiipeää paidan alle. Se vie meidät lähemmäksi hyvää ja lämmintä – ja kohti hyväntahtoisia tekoja toisia ihmisiä kohtaan. 

Hyvän joulun raaka-aineet

Kaisa Kuokka

”Joulu on vuodenajoista paras.”

Antaminen Jouluna annamme toisillemme toki lahjoja, mutta annamme myös itsestämme: aikaa ja rakkautta. Hymyilemme kadulla tuntemattomille ja välitämme toisista pienten tekojen kautta.

Jakaminen Kauniit muistot syntyvät jaetuista hetkistä. Kun tulemme yhteen, tuomme mukanamme parhaan puolen itsestämme ja unohdamme hetkeksi erimielisyydet. Jouluna, jos milloin, on aika olla kiltti toisille.

Hidastaminen Pysähdymme, kuuntelemme ja nautimme hetkestä. Tärkeintä joulussa ei ole se, että saa kaiken valmiiksi ja olisi juuri tietynlaista. Tärkeintä on, että pystyy hidastamaan ja olemaan läsnä pienissäkin hetkissä.

Joulu on lempeyttä – Minulle joulu on erityisesti hyväntahtoisuutta ja lempeyttä – ja niiden levittämistä ympärilleni. Kun pyrkii pitämään lempeyden sydämessä, ajatuksissa ja sanoissa, tulee arjesta pakostikin täydempää ja kauniimpaa.

Perinteitä ja sopivasti uutta

Tällä sivustolla jaan uusia ja vanhoja reseptejä,
joiden avulla jouluvalmistelut sujuvat.

Amaretto Pannacotta

Jouluihmisenä rakastan perinteitä, vaikka olen myös valmis uudistamaan niitä. Sivusto keskittyy pelkästään jouluun, mutta reseptit sopivat kokattavaksi läpi koko talvikauden.

Jouluun liittyy paljon valmisteluja ja joskus voi tuntua, ettei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi tai on suunnitellut. Itse olen huomannut, että kyllä kaiken ehtii kun sen jakaa useammalle päivälle. Kun jouluvalmistelut aloittaa jo ensimmäisten pakkasten aikaan, talven suuri juhla valaisee koko pitkän kaamosajan.

Minulle joulu ei ole vaan se yksi pyhä tai muutama päivä – joulu on lähes vuodenaika.

Kokeile vaikka näitä

Pastaa kyssäkaalista

Kun puhuri puuskuttaa ja tuuli tuivertaa, on ihan parasta lähteä kävelylle. Kotiin tullessa posket punoittavat kuin raikkaat omenat ja vatsa kysyy: mitä on ruoaksi? Tällä kertaa kulhollinen kyssäkaalista tehtyä pastaa.
Katso resepti

Endiiviä ja sinihome­juustoa

Aurajuustotahnalla lastatut endiiviveneet sopivat alkupalaksi tai sormisyötäväksi pikkujouluihin.
Katso resepti

Carpaccio & Porcini

Onnistuneen carpaccion salaisuus on yksinkertainen: mitä laadukkaampi liha, sitä parempi carpaccio.
Katso resepti