Paahdettua myskikurpitsaa
Joskus asiat ovat parhaita ihan yksinkertaisimmillaan. Niin kuin nytkin, rapeaksi paahdettuna.
Klassikoita ja uusia(kin) kehitelmiä. Keittiössäni testattuja reseptejä, jotka sopivat joulun lisäksi koko talviseen pimeään aikaan, jolloin satokausi rajoittaa meitä eniten.
Joskus asiat ovat parhaita ihan yksinkertaisimmillaan. Niin kuin nytkin, rapeaksi paahdettuna.
Muutama pala paahdettua juurileipää, itsetehtyä hilloa ja kotijuustoa. Kunpa aamupalaa voisi syödä koko päivän.
Itsetehdyssä chaiteessä yhdistyvät joulun parhaat mausteet ja täyteläisen makuinen pakurikääpä.
Ota oikotie onneen ja pyydä lihakauppiasta jauhamaan valitsemasi liha valmiiksi. Pikaruokaa, jos mikä!
Makkaran valmistaminen on hieman työlästä, mutta hauskaa puuhaa niin perheen kuin ystävienkin kesken. Makkaratalkoot ovatkin mukava tapa koota ystävät yhteen ennen joulua.