Tätä focaccia-reseptiä pyydetään minulta aina. Suolaisen makea taikina ja rosmariinilla maustettu oliiviöljy ovat täydelliset yhdessä. Tarjoa rosmariinifocaccia tuoreena sellaisenaan. Edellispäivän focacciasta syntyy maukkaat juustoleivät pannulla.
Rosmariinifocaccia
Tee taikina – Murenna hiiva kulhoon ja lisää haaleaa vettä. Lisää sokeri ja anna seistä hetkisen. Hämmennä niin, että sekä hiiva että sokeri liukenevat veteen. Lisää sitten loput vedestä. Sekoita suola jauhoihin. Lisää jauhoja asteittain nesteeseen. Vaivaa taikinasta pehmyt ja venyvä. Peitä kulho liinalla ja anna kohota puoli tuntia lämpöisessä ja vedottomassa paikassa.
Valmista sillä välin yrttiöljy – Revi rosmariininlehdet irti puisesta varresta. Leikkaa lehtiä ronskisti veitsellä ja laita ne kulhoon. Hienonna kuoritut valkosipulinkynnet ja laita ne samaan kulhoon. Kaada päälle oliiviöljy ja sormisuola. Sekoita ja anna öljyn tekeentyä sen aikaa, kun taikina kohoaa.
Paista – Vaivaa taikina uunipellin muotoiseksi ja levitä pellille niin, että se on yhtä paksu kaikkialta. Kaada rosmariiniöljy taikinan päälle ja painele se tiheään syvänteitä sormella aina pohjaan saakka, niin että ne täyttyvät öljyllä. Anna kohota toiset puoli tuntia. Paista noin 20 minuuttia 200 asteessa.