Hakutulokset sanalle %s

LATAA LISÄÄ
Kaisa Kuokka

Jaettuja hetkiä
yhteisen pöydän ympärillä.
Hyvää seuraa ja
herkullisia aterioita.
Tule jo, joulu!

Hakutulokset sanalle %s

LATAA LISÄÄ

Raitajuuria ja kapriksia

Rakastan punajuuria, raitajuuria, keltajuuria – kaikkia heitä! Jopa niin paljon, että ilolla olen uhrannut heille alueen kasvimaaltani. Mutta vaikka rakastan joulua sekä punajuuria, en ole mikään rosollin ystävä. Yleensä yritän keksiä juurista jonkun muunlaisen ruoan joulupöytään. Tämä resepti on mahdollisimman yksinkertainen: paahdettuja raita- ja keltajuuria raikkaalla appelsiinikastikkeella sekä rapeilla kapriksilla ja kurpitsansiemenillä.

Ainekset
Uunivuokaan
2–3 raitajuuria
2–3 puna- tai keltajuuria
Pinnalle
2 rkl pieniä kapriksia
0,5 dl oliiviöljyä
3–4 rkl kurpitsansiemeniä
rucolanlehtiä
Kastike
1/2 appelsiini
2 rkl omenaviinietikkaa
1/2 tl Dijonin sinappia
2 rkl hunajaa
1,5 dl oliiviöljyä
Resepti

Kypsennä juuret – Pese raita- ja keltajuuret ja laita ne uunivuokaan. Kypsennä juureksia uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia ja nosta jäähtymään. Kuori juuret ja viipaloi ne kauniiksi siivuiksi.

Tuunaa tilpehöörit – Juureksien kypsyessä friteeraa kaprikset rapeiksi oliiviöljyssä. Kuumenna sitten kuiva paistinpannu ja laita siihen kurpitsansiemenet. Paahda siemeniä niin kauan, että ne alkavat poksua. Kaada paahtuneet siemenet kulhoon ja mausta kevyesti suolalla.

Sekoita kastike – Raasta appelsiinin kuori ja purista sen mehu kulhoon. Lisää myös muut aineet ja vispaa sekaisin. Kasaa lopuksi salaatti tarjoiluastialle niin, että raitajuurien kauniit kuviot näkyvät. Asettele rucolan lehtiä sinne tänne ja ripottele kaprikset sekä kurpitsansiemenet annoksen päälle. Mausta kastikkeella sekä suolalla ja pippurilla.