Marokkolaiset silakat saavat makunsa happamista suolasitruunoista sekä ras el hanout -mausteseoksesta. Suolasitruunoita löytää hyvistä ruokakaupoista sekä tietysti Hakaniemen hallista. Hallin Maustekeitaasta saa myös parhaan ras el hanout -mausteen, joten sinne kannattaa ehdottomasti suunnata!
Marokkolaiset silakat
Ensin maitoa – Aloita silakkarullien valmistaminen edellisenä iltana. Meillä liotetaan kalat aina yön yli maidossa, jolloin niiden monelle ”liiallinen kalaisuus” saadaan pois. Maidossa liottamalla silakasta saadaan monikäyttöinen vaalea kala, joka sopii useaan välimerelliseenkin kalaruokaan. Laita siis silakat kulhoon, peitä maidolla ja anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.
Sitten kalaa – Leikkaa pienet, suolaiset sardellifileet ohuiksi siivuiksi ja suolasitruunat pieniksi palasiksi. Kaada maito pois silakoista ja pyöritä ne rulliksi laittaen jokaisen väliin pienen sardelliviipaleen. Asettele rullat uunivuoan pohjalle. Kun pohja on täyttynyt, ripottele pinnalle suolasitruunan palasia. Tee sitten seuraava kerros ja aina siihen asti, että silakat loppuvat. Kaada sitten kerma kulhoon ja mausta se ras el hanout -mausteella. Ruoka ei kaipaa lisää suolaa, sillä suolaiset sardellit ja sitruunat hoitavat asian.
Lopuksi uuniin – Paista silakoita 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa saaristolaisleivän tai uuniperunoiden kanssa. Tarjotessa voit ripotella pinnalle vielä korianteria