Pannulla paistetut täytetyt leivät kätkevät sisäänsä mitä milloinkin. Ne ovat oivallinen paikka jatkaa tähteistä uusi aamiainen, lounas tai illallinen. Määrät ovat summittaisia ja kinkun sijaan väliin voi laittaa myös lohenripppeet, mätiä tai oikeastaan mitä tahansa. Tärkeintä on pannulla sulava reilu juusto sekä rapeaksi paistuva leipä.
Kinkkuleipä
Herkkua tähteistä – Leikkaa jokaista annosta kohden kaksi viipaletta leipää. Juurileipä käy parhaiten, mutta leivät onnistuvat vaikka paahtoleivästä. Voitele toinen viipale sinapilla ja toinen majoneesilla. Laita molemmille viipaleille reilusti juustoa (tähän voi upottaa jokaisen pienen juustopöydästä jääneen käntyn) ja toiselle vielä punasipulia ja suolakurkkua, toiselle kinkkua. Käännä leivät vastakkain. Paista leipää molemmin puolin pannulla voissa keskilämmöllä, niin että leipäviipaleet ei pala pinnalta, mutta juusto ehtii sulaa kunnolla. Tarjoa suolakurkkujen ja raikkaan salaatin kanssa.